Isännän perheessä on tapana ajaa tahvanaa tänään. Niinpä minäkin hiukan suostuttelemalla menin isännän ja emännän kanssa saunaan. Siellä ylälauteilla olikin mukavan lämpöistä ja kivaa makoilla. Löylyjäkin tuli otettua ihan kunnolla ja reissu tietenkin päättyi suihkuun eli nyt sitten on joulusaunassa ja -pesulla käyty :) Sauna on kiva paikka.
Junon kanssa on tullut ollu ulkona niin paljon että pentuvillat on niskaa lukuunottamatta kyllä kadonnut kokonaan. Montahan tuntia tänäänkin on tullut tuolla kuistilla ja Junon aitauksessa juoksenneltua? Rinta rinnan isomman kanssa sitten istutaan rappusilla vahtimassa ettei kukaan pääse yllättämään.
Nyt on taas väsynyt pieni pentu ja on kiva ryömiä häkkiin nukkumaan. Siellä saa olla rauhassa ja kohta tulee vielä uusi kaveri. Pari kuukautta minua vanhempi beaglen pentu Poju... kohta alkaa taas ärinäpurinapainit!
keskiviikko 26. joulukuuta 2007
torstai 20. joulukuuta 2007
Joulua odotellessa
Tuijotan mustaa maisemaa neljännen kerroksen ikkunasta. Kaikki kiva valkoinen lumi on kadonnut jonnekin ja taas on hiekkasta ja märkää. Ei kivaa.
Eilen käytiin hakemassa piikkiä takalistoon ja nyt sitten voinkin huoletta peuhailla toisten koirien kanssa. Näin samalla reissulla kaikkia muita sisaruksia paitsi Tirriä. Pientä ärinäpainia siellä harrastettiin ja illalla sitten kotona uni maistuikin hyvin.
Tänään emäntä nappaa minut kuulemma kainaloon ja lähdetään Ruokolahdelle viettämään joulua. En malta odottaa painimista Junon kanssa ja kaikkia niitä ylimääräisiä ihmisiä, jotka huomioivat minua. Miellyttävät ja rapsutuksen täyteiset pari viikkoa tiedossa.
Mut nyt kiipeän taas emännän syliin pesemään sen naaman. Näyttää hyvin likaiselta. Onneksi olen juuri syönyt mahatikkua jotta pusut maistuvat mahdollisimman herkullisilta. Pesun jälkeen voinkin käpertyä syliin nukkumaan.
Vauhdikasta joulunodotusta kaikille!

perjantai 30. marraskuuta 2007
Uusia juttuja
Mulla oli viikko takaperin hirveen kivaa kun pääsin näkemään sisaruksia ja sitten lähdettiin vierailemaan Ruokolahdella missä oli tosi kiva Juno kaveri jonka kanssa sai painia. Automatkat meni hienosti koska keksin että paras tapa on nukkua koko matka.
Alkuviikostakin minulla riitti koiraseuraa kun Juli ja Pate kävivät hoidossa. Heiltä sain uuden tosi hienon lelun joka oli alusta asti tosi rakas.
Uutta meillä on myös paperien katoaminen oven vierestä. Olen sen verran sisäsiisti että isäntä ja emäntä ottivat ne kokonaan pois. Voitan pidättelyssä pari vuotiaan Julin ihan 10-0 :)
Hampaat ilmeisesti vaihtumassa koska pureskella tekis kovasti mieli eikä oikein ruoka maistu.
Mutta viikonloppu kaikkine kivoine juttuineen alkaa taas ;) Jotain pientä jäynää voisin emännän riemuksi taas keksiä. Pyykit vois vaikka kiskaista telineeltä alas...

sunnuntai 18. marraskuuta 2007
Vauhtia
On riittänyt tänään energiaa vaikka muille jakaa. Ei tuntuneet isäntä ja emäntä perässä pysyvän menossani mutta sitten iski väsy ja täytyi ryömiä piiloon emännän työpöydän laatikoston alle, jonne ei muut kuin minä mahdu. Siellä on oikein kiva nukkua.
Häntä on hirveen kiva kapistus. Ainakin siihen asti kunnes vilahtaa näkökenttään jolloin se on pakko palauttaa ruotuun puremalla ja jahtaamalla. Mokoma on vaan niin pirun sitkeä ettei tahdo mitenkään jättää rauhaan :P
Kovasti nämä yrittää minulle kaikkia ihme temppuja opettaa ja jotain osaan ja joitain teen kun sattuu huvittamaan. Kuuloni ja huomiokykyni ovat huomattavan valikoivia ja aina ajoittain on kiva tehdä oman päänsä mukaan.

keskiviikko 14. marraskuuta 2007
Lunta!
Pienet tassujäljet jäävät puhtaaseen hankeen kun hiippailen emännän kanssa ulkoilemassa. Harmi kyllä kaikki maukkaat lehdet ovat peittyneet sen alle ja en voi pyrähtää lehtikasan läpi ja jahdata tuulessa kieppuvia lehtiä.
Lumi on kylmää ja sitä on ollut pakko maistella. Ekoja kertoja en tahtonut liikkua en senttiäkään sillä se oli niin kauhian kylmää mutta nyt kipittelen kiltisti emännän perässä sillä ei se nyt oo läheskään niin kamalaa joutua kävelemään lumessa kuin et joutuisin vesilammikkoon kävelemään.
Mutta nyt vesikuppia nurin ja järjestämään emännälle viihdykettä iltaan ;)

maanantai 12. marraskuuta 2007
Mies talossa
Isäntä jätti taas vastuun minulle kun lähti armeijaan. Jonkun se on pidettävä huolta että emäntä saa tenttii lukemisen ohessa tarpeeksi liikuntaa ja taukoja leikkimiseen. Joskus se on kuitenkin liian kiireinen ja heittää minulle tälläisen kivan rullan jota höykyttää.
Lenkkeily ois kivaa mutta ku siellä on niitä lammikoita ja taivaalta tulee jotain kylmää ja valkoista. Hoidan tassujen pesun mieluummin vesikupissani. Se sentään on lämpöistä.
Nyt onkin iltatorkkujen aika ja sitten leikitään vielä ennen nukkumaan menoa. Torkkupaikoista parhain on tässä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)